sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Pellavaleipä


Pellavaleipä

1 l vettä
50g hiivaa
2tl suolaa
2l vehnäjauhoja
1½dl pellavansiemeniä

Liota hiiva haaleaan veteen. Lisää suola ja pellavansiemenet. Alusta puolet jauhoista taikinaan. Anna nousta ½h. Lisää loput jauhot ja anna nousta 20min. Jaa taikina kolmeen vuokaan, anna nousta 20min. (voitele munalla) Paista 200 asteessa n. 50min. 

Ohje alunperin kuvan pellavansiemenpaketista mutta olen sitä hieman muuttanut hiivan ja taikinan nostatuksen suhteen. Hiivaa ohjeessa on 100g mutta olen itse käyttänyt 50g, riittää hyvin kunhan sitten vaan nostattaa hieman kauemmin. Itse lisään tosiaan ensin puolet jauhoista ja nostatan taikinan. Sitten lisään loput jauhot ja annan nousta uudestaan ennen vuokiin laittamista. Tulee ihanan kuohkeaa ja pehmeää leipää. Ei sieltä kaikkein terveellisemmästä päästä kun on pelkkää vehnäjauhoja mutta hyvää on.











Tässä hieman poksahti leipä kun en ehtinyt antaa nousta kunnolla ennen uuniin laittoa. hups!



Tykkään leipoa leipää ja meillä ostetaan leipää todella harvoin. Eniten leivon spelttileipää ja sitten ihan sämpylöitä. Tätä pellavaleipäohjetta en ollut leiponut hetkeen mutta eilen innostuin leipomaan tätä.

-Hilma

2 kommenttia:

  1. Kiitos ohjeesta! En tajua mihin olin laittanut sen reseptin. Nyt tekis mieli tehdä tuota, mutta luulen että tänään leivotut 6 leipää riittävät ensi viikoksi :D

    VastaaPoista
  2. Voi oot kyllä ahkera. Itse tehty onkin parasta..nam!

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi!