torstai 13. lokakuuta 2011

Heippa! Viikko taas vierähtänyt niin nopeaa että ei jaksa uskoa todeksi.

Ihan hassua. Latasin kuvat kamerasta ja ajattelin postata esikoisen käsitöistä. Ajattelin laittaa samalla linkin sormineulokseen josta joskus aikasemmin postasin ja kas, siitä on melkeen tasan vuosi!

Ja uskomatonta, vuosi sitten näkymä meidän takapihalla.

Mutta niistä käsitöistä. Eskarilainen suunnitteli itse ja avitin vaan hieman toteutuksessa.

Ensin piirretään kaavat ja mallataan ne kaksinkerroin taitetulle kankaalle (me käytettiin huopakangasta)


Sitten piirretään liidulla kaavan mukaan ääriviivat ja neulotaan kankaat kiinni ja leikataan ääriviivoja pitkin

Seuraava vaihe onkin tarkkuutta vaativa, ommellaan palaset yhteen

Ennenkun päästään ihan loppuun asti otetaan pieni tauko omepelemisesta ja täytetään sydän (tai pallo tai mitä sitten onkin keksinyt tehdä) täytevanulla. Nyt ommellaan loppuun ja päätellään lanka ja tarkistetaan että se liitu jolla ne kaavat piirrettiin on kulunut pois.

Ja ei muuta kun ihastelemaan oman käden jälkeä <3




Ja jos ei jaksa osallistua käsityötuntiin (niinkun meidän eskarilainen sitä kutsuu) niin voi vaikka ajella Salamalla ja ihailla mamman puusohvaa.


-Hilma

2 kommenttia:

  1. Uskomatonta, vuosi sitte tähän aikaanko tosiaan lunta?! Ei mitään muistikuvaa tapahtuneesta :D onpas teidän eskarilainen jo niin selvästi eskarilaisen näköinen ja oloinen, kyllä vuodet menee nopeaan. Nyyh!

    VastaaPoista
  2. Laura; En itekkään ollenkaan muistanut että lumi oli jo tullut mutta näköjään oli :) Joo, ei me enää olla 15v riparilaisia :)

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi!