Näytetään tekstit, joissa on tunniste askartelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste askartelu. Näytä kaikki tekstit

torstai 13. lokakuuta 2011

Heippa! Viikko taas vierähtänyt niin nopeaa että ei jaksa uskoa todeksi.

Ihan hassua. Latasin kuvat kamerasta ja ajattelin postata esikoisen käsitöistä. Ajattelin laittaa samalla linkin sormineulokseen josta joskus aikasemmin postasin ja kas, siitä on melkeen tasan vuosi!

Ja uskomatonta, vuosi sitten näkymä meidän takapihalla.

Mutta niistä käsitöistä. Eskarilainen suunnitteli itse ja avitin vaan hieman toteutuksessa.

Ensin piirretään kaavat ja mallataan ne kaksinkerroin taitetulle kankaalle (me käytettiin huopakangasta)


Sitten piirretään liidulla kaavan mukaan ääriviivat ja neulotaan kankaat kiinni ja leikataan ääriviivoja pitkin

Seuraava vaihe onkin tarkkuutta vaativa, ommellaan palaset yhteen

Ennenkun päästään ihan loppuun asti otetaan pieni tauko omepelemisesta ja täytetään sydän (tai pallo tai mitä sitten onkin keksinyt tehdä) täytevanulla. Nyt ommellaan loppuun ja päätellään lanka ja tarkistetaan että se liitu jolla ne kaavat piirrettiin on kulunut pois.

Ja ei muuta kun ihastelemaan oman käden jälkeä <3




Ja jos ei jaksa osallistua käsityötuntiin (niinkun meidän eskarilainen sitä kutsuu) niin voi vaikka ajella Salamalla ja ihailla mamman puusohvaa.


-Hilma

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Kuravettä ja valkoista maalia

Päivä alkoi kovin harmaana mutta tulihan se aurinko sitten lopulta esiin, ihanaa!

Lapset poimivat faffan kanssa eilen kasan risuja jotka pääsivät olohuoneeseen keinutuolin viereen pyöreälle pöydälle. Kyllä se on jännä miten risukasakin voi olla kaunis oikeassa paikassa.
Keittiössä kukkii vielä viimeviikon tulppaanit, hennon hennon roosat, nyt jo hieman havaittavissa rupsahtamista mutta edelleen kauniit.



Tänään ulkoiltiin harmaassa säässä ja sitten illemmalla auringosta nauttien. Lapset ovat ulkona maalanneet terassia kuravedellä ja minä pääsin tänään pitkästä aikaan myös sutimaan, kylläkin valkosta maalia, en kuravettä. Harmi kun pitää jaksaa odottaa maalin kuivumista ja toisen kerroksen maalaamista :)


Esikoisen viimevuonna kerhossa tekemä tipu vahtii kasvamassa olevia pääsiäisruohoja meidän pyörä/kärrylenkin aikana.

Tervetuloa kaikille uusille lukioille ja tänne piipahtaneille! Mukava että olette löytäneet tienne tänne ja toivottavasti viihdytte!
Toivotaan että viikkoa jatkuu yhtä hyvänä kun tähän asti!

-Hilma

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Sairastelua

Heippa!

Taas on viikonloppu lähes ohi ja huomenna uusi viikko. Pelottavan nopeaa tämä aika ennen joulua menee, ei millään ehdi mukaan. Pakko myöntää että pieni stressi hiipii täällä nurkissa, menneellä viikolla kun en ole saanut lähes mitään tehtyä lasten sairastaessa. Vanhimman ja nuorimman vuoro sairastaa vesirokko, ja kyllä meillä onkin sairastettu! Vanhin on ollut todella kipeänä ja näppyjä on paljon. Pikkuinen on selvinnyt vähän vähemmällä ja ei ole tuntunut yhtä kipeältä, onneksi. Nyt uskon että ollaan pahimman ohi päästy, ainakin pahimmat kutinat on ohi ja kuumetta ei enää ole ollut. Keskimmäine on sitten tietekin ollut terve ja täynnä energiaa. Vailla mahdollisuutta purkaa sitä ulkona joten se on sitten purettu täällä sisällä. Onneksi leipominen on aina pop, siihen saa ainakin vähän aikaa kulutettua. 



Mukavinta on tietenkin sekottaa taikinaa käsin!




Maukasta "hiirenkakkaleipää" niinkun meillä kutsutaan leipää jos siinä on siemeniä :) 


Pienin on nukkunut päikkärit mamman selässä. Pakko hehkuttaa Manducaa, ilman sitä en selviäisi arjesta lasten kanssa, varsinkaan kun pieni on sairaana. Tässä vielä ennen vesirokkonäppyjä, nyt raukalla on koko pää täynnä. 

No, huomenna uusi päivä ja uusi viikko.
-Hilma