Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joulu. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Juletid



Joulukuu on ehtinyt jo hyvinkin pitkälle ja joulu on jo ihan ovella.
Meillä täällä kotona alkaa kaikki olla aika hyvällä mallilla, paketit on ostettu ja osa paketoitu. Laatikot,  lihapullat ja limput tehty pakkaseen odottamaan. (ystävä antoi vinkin uudesta limppureseptistä joka on tosi maukas ja erittäin helppo ja nopea tehdä. Tästä tulee uusi perinnelimppu meillä!) Joulupiparit ja karkit on jo kertaalleen syöty ja uusiakin on jo tehty. Kaikkia kaappeja ei siivota mutta jonkin näköinen hieman tarkempi siivous tehtiin miehen kanssa lauantaina ennenkun kannettiin kuusi sisälle.


Meidän kodin joulu on aika saman näköinen kun aikaisempina vuosina, väreinä on valkoinen ja punainen, mutta jotain uusia helmiä mahtuu aina mukaan. Tai no, kun kuvia katselen niin uusia huonekaluja on kyllä viime vuoteen verrattua aika lailla mutta koristeet, värit ja tunnelma on sama. Tänä vuonna itsetekemät virkatut matot on kiva lisä joulukotiin ja parit uudet jouluverhotkin ompelin. Olohuoneessa on uusi järjestys että saatiin kuusi samalle paikalle kun aikaisempinakin vuosina. 





Neitokaisen kanssa käytiin joulukoristekurssilla ja hieman harmittaa että se oli niin lähellä joulua, olisi ollut kiva pukea kuusi itse huovutettuihin palloihin mutta niiden tekemiseen ei enää ole aikaa. Mutta ensivuonna me askarrellaan niitä hyvissä ajoin ennen joulua.




Leppoista joulunodotusta toivottelen kaikille!

-Hilma

tiistai 22. marraskuuta 2011

Eteinen sai eilen uudet jouluverhot. 
Nämä oli viime jouluna keittiössä ja yhden sauman ratkomisella ja kahden ompelemisella pääsivät nyt tuomaan joulutunnelmaa eteiseen.



-Hilma

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Jouluvalot

Hellou!

Kiitos tärkkäysvinkeistä! Kävin yksi päivä muka vastaamassa kommentteihin mutta jonnekkin, minnelie sekin teksti on kadonnut. Tähti on edelleen tärkkäämättä mutta raportoin sitten mihin tekniikkaan päädyin ja miten kävi.

Aamulla lämpömittari näytti -8 astetta ja nyt odotetaan sitten vaan että se lumi tulisi. Eilen (vai oliko se sittenkin perjantaina?) satoi hieman rakeita ja pari lumihiutaletta mutta se olikin siinä.
Koska joulu on jo ihan kohta, viritettiin me eilen jouluvaloja ikkunoihin. Nyt on ihanan tunnelmallista!

-Hilma

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Kuusen latvaan

Kotivinkin joululehti tipahti eilen laatikkoon. Ihanaa! Joululehtien selaaminen on niin parasta!

Heti oli pakko kokeilla tehdä joulukuusen latvaan uusi tähti. Vielä ei ole valmis mutta toivon että siitä tulee hieno. Ajattelin muutenkin virkata kuuseen hieman koristeita kunhan ehdin.


-Hilma

tiistai 13. syyskuuta 2011

Rund och röd

Jos vielä pysytään hetki joulutunnelmissa. Sopiiko?



Päättelin eilen valmiiksi yhden ihanan punaisen maton joka löytää itsensä ystäväni kodista jouluna.
Itselle olen tehnyt samanlaisen, tämä kude on aivan ihanan väristä, tuntosta ja täydellisen paksusta.Saas nähdä jos se pääse jouluna kuusen alle vai minne mutta täydellinen joulumatto se on!
(höh, kuvissa väri ei pääse täysin edukseen)
Tänään kävi taas kudekaupassa ja mukaan lähti tätä samaa punaista ja mustaa kun sitäkin oli vihdoin saapunut.
Mustasta alotin tekemään mattoa nyt kun laitoin lapset nukkumaan ja sitä sitten jatkan tämän illan. Se ei ole tosin itselle vaan ystävälle mutta hieno siitä kyllä tulee.

Ja ei, meillä ei ole näitä mattoja joka huoneessa vaikka niitä olenkin aikas paljon tehnyt. Tässä talossa on lattialla vaan kolme minun virkkaamaa mattoa. Loput odottavat kohtaloaan kaapissa ja aika moni saa meiltä varmaan mattoa joululahjaksi :)

-Hilma

Muoks. Ohje Kauhavan kangasaitan sivuilta

sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Kuvien selaaminen on hyödyllistä

Mää en kohta enää jaksa odottaa!
Lapset löysivät joululevyt ja tahtovat nyt kuunnella illalla nukkumaan mennessä "sitä naista jolla on niin kaunis ääni". Ikävä kyllä he eivät tarkota minua vaan Carolaa. Salaa mielessäni olen oikein tyytyväinen lasten valintaan, rakastan sitä tunnetta, sitä tunnelmaa joka valtaa mielen kun kuunnellaan sitä levyä.
Jouduin selaamaan läpi vanhoja kuvia viime joulusta ja voi että ne kuvat näytti tunnelmallisilta! Kuvien selaaminen oli muuten tosi hyödyllistä koska en muistanutkaan mitä kaikkea uutta olinkaan viime joulukis ommellut. Tänä vuonna nekin tyynyt näyttävät vielä hienommilta kun pääsevät tämän valkosen Ektorpin syleilyyn. Tänään meillä kävi joululehti-kauppiaita joten kyllä se joulu sieltä lähestyy jo kovaa vauhtia.
Joko kohta saa laittaa usko, toivo, rakkaus-valot ikkunaan?










Sairaanahan on hyvä levätä ja haaveilla joten jatkan sitä ainakin tämän illan! 
-Hilma

keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Vuoden ensimmäinen

Heippa!

Takana on ihana ja rauhallinen joulunaika ja uuden vuoden alku! Tai no, nämä pari hurjaa pakkaspäivää on olleet hieman pitkät täällä sisällä lasten kanssa mutta muuten :) Miehellä oli lomaa välipäivät joten ollaan vietetty laatuaikaa perheen kanssa, rakennettu leegoja ja pelattu pelejä.

Pukin tuomia uusia luistimia päästii kokeilemaan pari kertaa ja nyt odotetaan lämpimämpiä kelejä. 


Koti on ollut niin tunnelmallinen jouluasussaan mutta nyt tuntuu että se saa väistyä. Tykkään kyllä että meidän koti on kauniimillaan jouluasussa mutta joskus joulusta on luovuttava. Koristeta olen jo hieman poiminut pois ja kuusi saa ihan kohta kyytiä. Tyhjältä tulee tuntumaan kun valot ja koristettan pakataan kaappiin odottamaan seuraavaa vuotta mutta sitten siihen taas tottuu, eikös?





-Hilma

perjantai 24. joulukuuta 2010

perjantai 17. joulukuuta 2010

Lahjavinkkejä

Voih. Jos on vielä lahjoja ostamatta niin kannattaa käydä kurkkaamassa  Gedigon blogissa jossa heillä on joulumyyjäiset ja aivan ihania tekstiilejä halvalla! 

-Hilma

torstai 16. joulukuuta 2010

Mammas julbröd

 Joululimpun ohjetta kysyttiin ja tässä tulee siis minun lempilimpun ohje. Limppu on aika aikaavievä, edellisenä iltana hieman alotellaan ja seuraavana päivänä jatketaan. Limppu on kuitenkin vaivan arvonen! Tämä joululimpun tuoksu kuuluu vahvasti minun jouluuni ja reseptin olen saanut äidiltäni. Parhaimmalta limppu maistuu jouluaattoiltana kun sen päälle laittaa siivun joulukinkkua ja paljon sinappia! Ai että! No siihen reseptiin...

Joululimppu

2dl kaljamaltaita
2dl sokeria
2rkl kuminaa
3dl kiehuvaa vettä

-anna seoksen seistä huoneenlämmössä seuraavaan päivään

Lisää aamulla: 
1l sormenlämpöistä piimää
5tl suolaa
1 paketti hiivaa
2 dl omenahilloa
10dl ruisjauhoja

-annan taikinan nousta 3h

Lisää:
1½dl sokeria
1½ (2) dl siirappia
5dl ruisjauhoja
18dl vehnäjauhoja

-anna nousta veilä 1h. Jaa neljään osaan, muotoile limpuiksi. Anna nousta liinan alla vielä ½h. Paista 150 asteessa noin 1.5-2h. Sivele paistamisen aikana siirappivedellä jos tahdot rapean ja tumman kuoren.

Sitten minun lisäykset. Ei, et katsonut reseptiä väärin. Taikinaan tulee todella niin paljon jauhoja. Ja kyllä, ei enempää nestettä. Tiedän sen vaiheen kun tuntuu että ei ole totta, jokin nyt väärin, en millään saa tätä kaikkea jauhoa uppomaan taikinaan mutta kyllä se onnistuu! Taikina on vaan todella massiivista. Raskaana ollessa ei kannata yrittää itse vaivata taikinaa, aiheuttaa vaan supisteluja. Kokeiltu on. Raskaana ollessa olen joutunut pyytää miestä vaivaamaan jauhot taikinaan. 

Itse käytän oikeastaan aina tuorehiivaa kun leivon. Ei haittaa vaikka päiväys olisi mennyt umpeen, nostattaa sitten vaan hieman kauemmin. Tai jos on hyvin aikaa niin laittaa vähemmän hiivaa ja antaa nousta kauemmin. 
Olen yleensä paistanut limput vuoissa mutta täänään tein niistä kuusi pitkula muotoista limppua. Minulla on ollut hieman liian pienet vuoat joten limput ovat kohonneet aikasta paljon yli aikasemmin. Onnistu aika hyvin mutta on niistä tullut muhkeampia vuoissa. Jos käyttää vuokia niin taikinaa ei saa laittaa reunaan asti, vaan noin puoleenväliin niin ei nouse yli. 

Harmi kun en voi nyt tarjota kuvaa reseptin kaveriksi :(   
Jos jokin jäi epäselväksi niin kyselkää vaan :)

-Hilma
(joka miettii miten vuoka taivutetaan?)

keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Joulukortit

Joulukortit on nyt onnellisesti matkassa. Ja kyllä, sain ne kirjotettua vasta eilen ja matkaan tänään vaikka olin jo syksyllä päättänyt että olen tänä vuonna ajoissa :) No, ensi vuodelle en päätä mitään, ei sitten tarvi harmittaa kun ei onnistu siinä mitä päättää. Kuvat kortteja varten otettiin vasta viikonloppuna kun vesirokkotilanne oli hieman rauhottuntu. Helppoahan se ei ole saada kaikkia kolmea olemaan paikalla samaan aikaan, katsomaan kameraan jne :) 

Tällaisia taidonnäytteitä meillä :)



Äsken laitoin maltaat, kuminan, sokerin ja kiehuvan veden ämpäriin odottamaan huomista. Huomenna leivotaan sitten lisää joululimppua!

-Hilma

maanantai 13. joulukuuta 2010

Lucia

"Sankta lucia ljusklara hägring
Sprid i vår vinternatt glans av din fägring
Drömmar med vinge sus under oss sia
Tänd dina vita ljus sankta lucia ­

Kom i din vita skrud, huld med din maning
Skänk oss du julens brud, julfröjders aning
Drömmar med vinge sus under oss sia
Tänd dina vita ljus sankta lucia ­

Stjärnor ska leda oss, vägen att finna
Bli dina klara bloss fagra prästinna
Drömmar med vinge sus under oss sia
Tänd dina vita ljus sankta lucia "

*******

Heti aamusta saatiin nauttia lasten kauniista laulusta.
Lucia kruunusa kanssa ja tähtipoika töttöröhatussaan.
Voi kyllä lapset vaan osaavat olla niin innoisaan ja ihania!
Neiti onkin odottanut tätä päivää jo pitkään.
Harmillisesti kerhon joulujuhla jäi nyt välistä vesirokon takia
mutta kotona voi lucioida niin paljoin kun tahtoo.
Kuulemma meidän pitäisi leipoa pullaa tänään että lucialla on jotain tarjottavaa :)

Ulkonakin lapset jo piipahtivat aamulla ja pikkunen on siellä nyt päikkäriellä.
Ihana kun hieman normalisoituu tämä arki!
Nyt pikavauhtia hetkeksi ompelukoneen ääreen ennenkun pikkuinen herää.


Synttärionnittelut rakkaalle serkulle!

-Hilma

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Tonttu ja kinkkusarvia

5.12





Eilen aloitimme neidin kanssa leipomaan joulua varten. 
Piparkakut, kinkkusarvet ja sämpylöitä valmistui nyt ensin. 
Yhteistyö sujui hyvin, neiti kauli taikinan hienosti ympyräksi, minä leikkasin, täytin ja rullasin. 









Kinkkusarvet
7½dl vehnäjauhoja
200g voita

2dl kylmää maitoa
1tl suolaa
40g hiivaa

Anna voin sulata huoneenlämmössä pehmeämmäksi. Nyplää jauhot voin sekaan. 
Sekoita maito, hiiva ja suola. 
Yhdistä jauho-voiseos maidon kanssa. Anna nousta noin ½h. 

Täyte: 200g sulatejuustoa
150g savustettua kinkkua

Jaa taikina kolmeen osaan, kauli ympyräksi ja jaa ympyrä 8 osaan. Lisää täyte ja pyöritä sarveksi. 
Voitele munalla ja paista 200 asteessa noin 10min. 

Itse käytän vähemmän hiivaa, eilen tein taikinan tuplana ja käytin siihen yhteensä 50g hiivaa, nostatin taikinaa vaan pitemmän aikaa. Täytteeseen laitoin 200g sulatejuustoa ja 300g kinkkua. Riitti koko taikinaan ja ei valunut sarvista ulos.

Rauhallista toista adventtia!

-Hilma

lauantai 4. joulukuuta 2010

perjantai 3. joulukuuta 2010

Pähkinät

3.12





Lapsuudenkodissani oli aina jouluna pähkinöitä ja rusinoita sekotettuna isossa lasisessa purkissa jossa oli lasinen kansi ja hieno nauha koristeena. Niitä popsiessa tiesi joulun tulleen. Parasta oli jos rusinat oli pehmeitä mustia ja maukkaita, niistä keltasista ja kovista en tykännyt ollenkaan. 
Meillä on esillä ihan vaan pähkinöitä, ruisnat lapset söisi pois heti. Tykkäävät kyllä pähkinöistäkin niin että kulho on välillä nostettava kaappiin piiloon :) 


-Hilma

torstai 2. joulukuuta 2010

Joulukuun toinen

2.12


Sain ystävältäni lauantain sypressin, ihan vaan piristämään mieltä kun täällä meillä sairastettiin.
Kiitos kaunis! 
 
-Hilma

tiistai 30. marraskuuta 2010

Marraskuun viimeinen

Huomista joulukuun ensimmäistä odotetaan jo innolla. Mamman pitäisi vielä ehtiä viimeistellä lasten joulusukat, en vaan osaa päättää korjaanko viimevuotiset vai ompelenko uudet? (juu, meidän lapset onnistuu jopa hajottamaan joulusukat :) ) Yksi pitää ainakin tehdä lisää, nuorimmaisella kun ei vielä ole omaa kun viime joulun köllötteli vielä mamman massussa.




Keittiöön ompelin ruutukankaasta jouluiset JUL-kirjaimet. Hieman väriä piristämään.



Esikoinen oli tehnyt kerhossa aivan ihanan enkelin joka pääsi olohuoneen lipaston päälle minikuusen alle. Ihan kyynel tuli silmään kun näin neidin tekemän ihanan enkelin. Vieressä on porsliinienkeli jonka sain yhtenä joulun nuorimmalta veljeltäni lahjaksi. Ei mikään erikoinen enkeli mutta ajatus kymmenenvanhasta veljestä valitsemassa sitä juuri minulle lämmittää. Lipaston päällä oleviin kehyksiin laitoin menneiden vuosien joulukortikuvat esiin. Tämän vuoden on vielä ottamatta mutta kunhan saadaan ne otettua niin pääsee sekin seinälle. Joulun jälkeen vaihdetaan sitten toiset kuvat.

Niin, tämän vuoden joulukorttikuvat on vielä ottamatta ja kuvista taitaa tulla aika hauskat kun meillä on nyt kylässä vesirokko, eli näppynaamaisiakuvia on tiedossa :) No, sitten joskus jos miettii että minä vuonna se olikaan kun meillä oli vesirokko niin voi vaan tarkistaa joulukortista .

-Hilma

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Usko, toivo ja rakkaus

Heippa!

Meillä on taas sairastettu ja sen takia nukuttu huonosti ja mamma on ollut hieman väsynyt. Nyt pikkuiset potilaat alkaa olemaan jo lähes kunnossa joten ei muuta kun joulua kohti! Aivan ihan kun joulu on tulossa, odotan tosi paljon. Mielessä on tietenkin vaikka kuinka paljon ideoita ja suunnitelmia jota tahtois toteuttaa mutta näyttää siltä että aika ei riitä. No, jotain tänä vuonna ja lisää ens vuonna.






















Hieman ollaan jo viritelty valoja ikkuinoihin (vaikka joulusiivot on vielä kesken) ja kivasti se piristää. Ihan lempparijoulukoriste on svärfarin (appiukon) tekemät usko, toivo ja rakkaus valot. Alakerran aulassa on pentikin ihana rautainen himmeli jonka sain mieheltä joululahjaksi jo ennen kotimme valmistumista. (kuvan jouduin ottamaan salaman kanssa jotta näkyisi).


-Hilma