Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vanhat huonekalut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vanhat huonekalut. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Valkoinen lipasto auringonvalossa

Uskokaa tai älkää mutta klaffilipasto kannettiin autotallista sisään olohuoneeseen ja en ole sitä vielä siirtänyt siitä minnekkään, on vielä samassa paikassa!
Olen tyytyväinen siihten että maalattiin lipasto, 
se on nyt juuri sellainen mitä ajattelin.


Meidän keskimmäinen sai silmälasit joulun jälkeen. Olin ihan varma että ne on rikki ekan viikon jälkeen mutta vielä ne on ehjät. Kerran ne on jäänyt lattialle niin että sisko astui vahingossa päälle ja naarmuja linsseissä on jo mutta vielä ovat ehjät. Esikoinen sai lasit vielä aikasemmin, nuorimmaisesta en vielä osaa sanoa vaikuttaako näkö olevan huono vai ei. Laseja meillä täällä kuitenkin pestään jo monta kertaa päivässä kun kolmella perheenjäsenellä on lasit. Olen ihmetellyt miten nopeeta lapset oppivat elämään lasejen kanssa mutta kait se on niin että kun huomaa että niistä on apua niin sitte niitä pitää mielellään.



Joten syster E, tässä kuvat jossa W:n uudet lasit näkyvät paremmin!




-Hilma

torstai 1. maaliskuuta 2012

Meille kotiutui uusi asukas

Oiiii, olen niin innoissani! 
Meille muutti tänään uusi asukas! 



Pikaisesti näpsäsin kuvat ja kaikissa muissa se näyttikin ihan keltaiselta etten niitä viitti näyttää joten kokonaiskuva vasta myöhemmin. Ei sen väri täydellinen olekkaan (vaikkei niin keltainen ole kuin niissä muissa kuvissa) ja omassa mielessä näenkin sen valkoisena. Ja sen paikka, no se ei tietenkään ole vielä varma, tällainen ihanuushan voi löytää paikkansa niin monesta eri huoneesta :) Eli minut tuntien se vaihtaa paikkaa vielä monen monta kertaa :)

-Hilma

lauantai 4. helmikuuta 2012

Syksyiseltä pihakirppikseltä

 Lauantaiaamua!

Ensinnäkin, tervetuloa uudet lukiat! Kiva että olette löytäneet tänne ja toivottavasti viihdytte!

Mutta mutta...
Voihan sisustuskärpänen minkä puraisun olet tehnyt!
Tekisi mieli uudistaa ja sisustaa vaikka kuinka, vähän siellä ja hieman enemmän täällä.
Kirpparilta löysin yhtenä päivänä ihania sisustuskirjoja ja niitä olen nyt selaillut ja haaveillut.
Vuosi sitten oli sama homma, ihan järkyttävä sisustusinspiraatio, ja me oltiinkin jo päätetty tehdä hieman remppaa. Sitten elämä pysähtyikin pitkäksi aikaa kun mies joutui onnettomuuteen ja mitään remppaa ei tietenkään tehtykkään.

Hieman lievittämään tätä inspiraatiota kannoin nyt viikolla autotallista sisään syksyllä ostetun 6e pihakirppis löydön. Kaappi tarvisi kyllä oikeastaan vielä ylleen yhden maalikerroksen muutta luulen että se saa odottaa kesään. Kaappi on saanut osakseen maalikerroksen poiston ja uuden värin.
Kaappi löysi paikkansa telkkarihuoneesta. Olenkin kaivannut sinne pientä tasoa johon saan valon (että näen tehdä käsitöitä) mutta joka ei ole liian korkea ja peitä tv:tä.

Mää pääsen tänään taas hieman nauttimaan erilaisesta illasta kun tiedossa on piipahdus tyttöjeniltaan ennen yövuoroon menoa.  

Mukavaa lauantaipäivää kaikille!

-Hilma

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Roskalavalta

Toissapäivänä iskä soitti kesken koulupäivän että heidän koulun pihalla on roskalava jossa on pulpetteja ja tuoleja. Tahtoisinko sieltä pulpetit lapsille?
Haaveissa olisi tietenkin ihana vaaanha pulpetti mutta koska meillä ei sellaista ole niin kyllä, voi ottaa pari vähän uudempaa pulpettia ja sovitella sopiiko ne meille.
Kohta meidän pihalla olikin pari pulpettia ja tuolia jotka moffa oli kiltisti meille hakenut lavalta.
Pulpetit odottavat nyt varastossa uutta maalipintaa ja sitten katsotaan sopiiko ne tänne vai jatkaako matkaa jonnekkin muualle.

Tuolit odottavat kans kohtaloaan. Toinen tuoleista on Artekin ? ja en vielä teidä mitä sille teen.
Mustajalkainen tuoli päätyy poikien huoneeseen kunhan se ensin maalataan kokonaan mustaksi. Uskon että se tulee sopimaan hyvin uuden sängyn ja vuosi sitten ostetun lampun kaveriksi. Vielä on hieman auki asettuuko se vanhan pöydän ääreen vai saapuuko pulpetti/pulpetit huoneeseen.

Meidän punaposkipallero täyttää huomenna 2-vuotta ja tänään heräsin ensimmäistä kertaa 30-kymppisen miehen sängystä :) Viikonloppuna juhlitaan sitten synttäreitä!

-Hilma

perjantai 12. elokuuta 2011

Sinne, tänne vai minne?





Mää tarvisin nyt apua.
Löysin tänään kirpparilta tällasen kaapin. (kiitos U&A kun houkuttelitte mukaan) Just sen mallisen kun mitä oon tuohon meidän keittiöön, hyllyn alle toivonut löytäväni. Nyt en kuitenkaan ole varma sopiiko se siihen? Ongelmana on että mulla pistää silmään tämä väri kun on hieman kellertävä. Ja kun siinä vieressä on keittiönpöytä joka on tummempi ja lattia joka kans on eri sävyä. Eli en tiedä pitäisikö kaappi maalata valkoiseksi, käsitellä tummemmaksi vai mitä. Vai passaisiko kaappi aulaan, keittiön oviaukon viereen? Hieman se kyllä mielestäni näyttää tukkoiselta siinä, vai mitä? Viimeinen kuva on otettu etuovelta (lipastot siirretty syrjään että kaapin paikkaa voitiin kokeilla, ei ne muuten tossa ole)
Kaappi on muuten aivan ihana, sanoinko jo että olen sellaisesta haaveillu? Eli olen todella onnellinen löydöstäni, vaikka isäni joka haki kaapin kanssani, ei ollut samaa mieltä siitä että se oli löytö. Mies taas on kyllä kerranki on oikeen kiitettävästi jaksanut sitä siirrellä ympäriinsä täällä :)

-Hilma

torstai 14. heinäkuuta 2011

Keittiön vanhat tuolit

Vanhempani kunnostivat minulle keittiöntuolit kun lähdin opiskelemaan yhdeksän vuotta sitten. Tuolit ovat vanhat, isovanhempieni vintiltä, ja niihin on vaihdettu istuinosat vanhoista pulpetin kansista. Alkuun ne olivat kermanvalkoiset ja istuinosa oli puunvärinen, ja voi miten hienot ne olivatkaan kuumana kesäpäivänä opiskeliaasunnon pihalla vanhempini peräkärryn kyydissä. Äiti oli poiminut kukkakimpun omalta pihalta ja omenoita ja porkkanoita kasvimaalta...

Pöytä (jonka iskä teki tuolien kaveriksi) ja tuolit palvelivat ihan siihen asti että tänne uuteen kotiin ostettiin isompi pöytä ja enemmäin tuoleja. Nämä vanhat tuolit ovat odottaneet sen kolme vuotta uutta maalia pintaasa ja nyt vihdoin sain ensimmäisen maalattua :) 


 Tämä ensimmäinen tuoli sai pintaansa valkoisen värin jota sitten hieman kuluttelin pois paikoitellen ja paikkansa se löysi aulasta ison peilin vierestä. Singeri-pöytä sai siirtyä hetkeksi muualle, nyt se majailee keittiössä mutta eiköhän se siitäkin vielä siirry jonnekkin muualle.
Loput tuolit saavat myöskin uuden värin pintaansa mutta niiden varalle olin ajatellut muuta väriä. Toivottavasti vaan siihen ei mene se toiset kolme vuotta!

-Hilma

maanantai 2. toukokuuta 2011

Piiri pieni pyörii, huonekalut vaihtavat paikkaa

Tähän päivään on kuulunut perinteisesti maanantain tapaan viikon ruokalista laatimista, kauppalistan tekoa ja kauppakäynti esikoisen kerhoon viemisen jälkeen. Sitten sain vihdoin aloitettua ikkunoitten pesun ja päivän mittaan sainkin pestyä lähes kaikki yläkerran ikkunat. Tykkään oikeastaan ikkunan pesusta jos vaan saisin sen tehdä rauhassa. Näin jos on kaikki apulaiset matkassa niin yhden ikkunan pesu tuppaa kestämään jo niin kauan että koko urakassa kestää päiviä :)

Jotta näin tuulisena ja kylmänä päivänä kun ei uloskaan tarkene mennä ulkohommiin olisi jotain kivaa tekemistä niin me vaihdettiin lasten kanssa järjestystä olohuoneessa. (valittiin tietenkin tämä päivä oikeesti vaan siksi että mies ei ollut kotona estämässä meitä :) ) Kesäksi piti saada tilaa terassinoven eteen että päästään kulkemaan esteittä. Vielä vähän tökkii joku tässä järjestyksessä mutta katsotaan mitä tästä tulee. Peilin alla ennen ollut pöytä on nyt vastakkaisella seinällä valokuvien alla mutta siltä puolelta jäi valitettavasti kuva ottamatta mikä on oikeastaan aika naurettavaa kun juuri sen olohuoneen osan takiahan tämän muutoksen tein. Sohvapöytä on ostoslistalla kunhan mieluinen löytyy ja uudet sohvat olisi ihana vihdoin ostaa mutta kaikki aikanaan.



Peilin alla oleva pöytähän on se yksi kirpparilöytö jonka ostin samaan aikaan sen pienen sulosen tuolin kanssa.

Illalla ystäväni tuli käymään lasten kanssa ja juotiin kahvit ja mietittiin kesää, puutarhaa ja istutuksia. Ihanan piristävää! Välissä selvitettiin tietenkin kuuden lapsen aiheuttamia tilanteita mutta kuitenkin jäi oikeen piristävä vaikutus kahvihetkestä. Kiitos!
-Hilma

torstai 14. huhtikuuta 2011

Vanha tuoli

Kerroin että valkoista maalia on sudittu.
Kohteena oli punainen tuoli jonka ostin jo syksyllä kirpparilta ja josta maali jo osin poistettiin sillon mutta sitten se ei edennyt ollenkaan talven aikana.






Nyt tuoli näyttä tältä. Ensin olin ajatellut petsata sen tumman ruskeaksi mutta kun en saanut siitä kaikkea vanhaa maalia ja mitä lie pois niin päädyttiin peittämään se valkoisella maalilla. Ja sopiihan se näin meille oikeen hyvin.

Mutta mutta... minne tuolin asettaisin? Pari vaihtoehtoa on keittiön nurkkaan tai olohuoneeseen takan viereen. Nyt illalla kun kantelin sitä täällä ympäriinsä niin hienoiten se sopi yläkertaan rappusten viereen mutta siinä se olisi liian vaarallinen kun sen voisi siirtää portin viereen ja siitä kiivetä sen yli.


Pitää huomenna jatkaa mallailua ja katsoa minne se päätyy. Joku paikka sille kyllä löytyy, onhan se vaan niin söpö.

-Hilma

lauantai 23. lokakuuta 2010

Sairastelua ja uusia hankintoja


Heippa! 

Meidän pienin pieni on sairastanut koko viikon. Korkea kuume kiusasi monta päivää. Toivoin että se olisi vauvarokko (eli ei riskiä että tarttuis muihin) mutta kun kuume ei laskenut kolmen päivän jälkeen ja näppyjä ei ilmaantunut niin vein neljäntenä päivänä lääkäriin ja kas kummaa, alkava korvatulehdushan se siellä :( Vanhemman pojan kanssa koettiin korvatulehduskierteen ihanuus, putkitus kahdesti ja kitarisan poisto. Puoli vuotta meni hyvin katkonaisilla ja vähillä unilla. Toivon, todella toivon, ettei tämä ole alkusoittoa samaan.

Pikkunen on nyt kuumeeton mutta edelleen hieman vaisu. Selässä viihtyy parhaiten ja siellä hengaileekin lähes koko ajan. Vaikka mulla onkin kantovälineet kunnossa (manduca ja pitkä kudottu kantoliina) niin selkä on ihan jumissa viikon yhtämittaisen kantamisen jälkeen. Pieni kun painaa jo noin 10kg. 



Mies lähti aamulla töihin mutta otti keskimmäisen mukaan ja vei päiväksi viettämäään aikaa anopin kanssa. Oltiin sitten kotona kolmestaan esikoisen ja pikkusen kanssa. Kyllä meillä olikin hauskaa esikoisen kanssa kun puuhailtiin kaikkea kivaa yhdessä. Anoppilassakin oli päivä sujunut hyvin ulkoillessa ja poreammeessa kylpiessä. 

Niin ne uudet hankinnat... 
Meillä on ystävän kanssa kirppispöytä ja sijoitin jo mun voitot samana päivänä kun vietiin tavarat :) En vaan voinut vastustaa pöytää ja tuolia. Tiedossa olisi maalinpoistoa ja sitten uuden laittamista. Pääsevät nyt alkuun sinne autotalliin sen kaapin seuraksi (jolle ei vieläkään ole tehty yhtään mitään) odottamaan tekijäänsä. 



Meillä on huomenna tiedossa yhdet 2v synttäribileet ja jos tämä mammakin pääsisi vähän nauttimaan ulkoilmasta vaikka lumitöiden merkeissä niin olisin iloinen. Onneksi isovanhemmat on käyttänyt lapsia ulkona viikolla, ei tämä sisällä oleminen mitään kivaa ole.

Oikeen ihanaa viikonlopun loppupuoliskaa kaikille!

-Hilma

keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Sohvan paikka

Tiedätkö sen tunteen kun jotain on vaan pakko tehdä? 
Joku huonekalu on pakko siirtää, 
ihan vaan kokeilla toiseen paikkaan. 

No tänään se taas tapahtui, 
aulassa oleva puusohva kärtti päästä kokeilemaan
miten sopisi meidän keittiöön. 

Itse en osaa päättää minne sen nyt laittaisin... 
mikä näyttää paremmalta?

Lähtötilanne keittiössä

Lähtötilanne aulassa.
Kovin on meidän aulassa valjua,
 en ole saanut ommeltua vielä koristetyynytpäällisiä
ja päätettyä mitä seinälle sohvan yläpuolelle laitetaan.


Sohva keittiössä.


Sohva keittiössä.

Tyhjä aula..

Niin, mitä nyt teen.. 
siirränkö sohvan takaisin 
vai etsinkö jostain puolelta taloa jonku huonekalun
jonka voisi siirtää aulaan sohvan paikalle..

-Hilma

keskiviikko 22. syyskuuta 2010

Uusi vanha kaappi

Autotallissa odottava projekti


Löysin viikko sitten paikallisesta antiikkikaupasta aivan ihanan elämäni kaapin. 
Ja kaappi sitten teitenkin maksoikin sen mukaan. 
Olisin ehkä kuitenkin ostanut kaapin koska siinä vaan oli sitä jotain, 
tuntui etten pysty elämään ilman sitä. 
Kaappi ei sitten kuitenkaan päätynyt meille 
vaikka olikin niin kaunis että.
Järki voitti tunteet.
Isovanhempieni ulkovarastosta saimme kaapin joka oli vailla käyttöä. 
Nyt se odottaa meidän autotallissa käsittelyä. 
Pesua,
hiomista 
ja maalaamista. 
Eli työtä riittää, en vaan tiedä kuka sen tekee?
Aikaa kun ei tunnu olevan tarpeeksi muutenkaan. 
Tämä saatu kaappi tulee kyllä kans olemaan hieno, 
kunhan se saadaan valmiiksi. 
Sillä on sitten tunnearvoa, 
onhan se isovanhempieni vanha. 
Paikkansa kaappi tulee löytämään alakerran leikkihuoneesta. 
Kaikki kynät, paperit ja askartelutarvikkeet löytyvät sitten yhdestä paikasta.
-Hilma