lauantai 22. lokakuuta 2011

Pullantuoksuista syyslomaa

Syyslomaviikko on tiensä päässä ja maanantaina palataan arkeen.
Ei niin että me mitään maata mullistavaa tehtiin mutta puettiin päivävaatteet hieman tavallista myöhemmin ja yritettiin tehdä edes jotain mukavaa. Lapset toivoivat pullaa ja pannaria joten niitä ollaan herkuteltu. Viikon ruokalista laadittiin yhdessä ja lapset saivat vuorotellen valmistaa yhden ruuan itse mamman avustuksella. Tätähän voisi oikeen hyvin tehdä myös arkena mutta harmiksi on myönnettävä ettei mun hermo aina kiireessä siihen riitä.
Ei koko syysloma onneksi mennyt syödessä vaikka voisi niin luulla kun ei housut mahdu jalkaan. Me käytiin myös hieman shoppailemassa vaatteita ja Tiimarissa hakemassa askarteluvärkkejä. Ja onneksi ehdittiin myös tavata ihania ystäviä läheltä ja kaukaa<3



 Pullaa leipoessa tyyli on vapaa. Vieraille tarjottavat pullat on kyllä sitten minun käsialaa kun taidan olla ainoa joka ei sitä taikinaa pistä suuhun :)





Pikkasen olen ehtinyt tehdä käsitöitä ja järkkäillä paikkoja ja vähäsen olen jo punaista ripotellut piristämään <3



Ihanaa lauantaiiltaa toivottelen! Itse yritän mennä aikaisin nukkumaan, huomenna on tiedossa aamuvuoro ja sitten illalla mennääkin herkuttelemaan synttäreille!

-Hilma

3 kommenttia:

  1. Syysloman lopettajaisia on meilläkin vietetty. Maanantaina arkeen paluu...
    Mukavaa viikonlopun jatkoa teille!
    -kisu onnenmurusista-

    VastaaPoista
  2. Ihana tuo tokaleipuri, liekö sama, joka piirteli paloautonkin :D

    Kauniita korvapuusteja olet tehnyt. Miks mulla ne aina leviää?

    -Tuija-
    mokkitie.blogspot.com

    ps. voisitko ystävällisesti muuttaa kommenttiasetuksia ponnahdusikkunaan tai omaan ikkunaan, niin onnistuisi paremmin tuo kommentointi omalla tunnuksella. Joillakin on tätä ongelmaa...

    VastaaPoista
  3. Muutin nyt kommenttiasetuksia, toivottavasti toimii paremmin.

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi!