sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Päivän päätös



En ymmärrä miksi se on niin vaikeaa mennä ajoissa nukkumaan. Tiedänhän minä että lapset herää joka aamu kuudelta, oli mikä oli ja sillon on pakko nousta oli itse mennyt nukkumaan mihin aikaan tahansa ja herännyt yöllä kuinka monta kertaa tahansa. Kuitenkaan en tahdo osata mennä sänkyyn ajoissa, varsinkin nyt kun mieskin on kotona niin me kukutaan ihan liian myöhään iltaisin. Tänään aamulla päätin että menen tänään aikaisin nukkumaan, jos ens viikko alkaisi hieman pirteämpänä. Eli nyt ihan pian painun pehkuihin ja toivon että ehdin nukkua pari tuntia ennen ensimmäistä yöheräämistä.

Toivotan hyvää yötä ja pitkiä yöunia kaikille tänne tupsahtaneille!

-Hilma

5 kommenttia:

  1. Tutulta kuulostaa tuo ettei malta mennä nukkumaan :) Kiva blogi sinulla!

    VastaaPoista
  2. Vaikka meidän lapset yleensä heräävätkin vasta 8-9 välillä, niin mulla on silti tosi pahoja vaikeuksia mennä ajoissa nukkumaan. Mies kun vielä tekee paljon iltavuoroja ja tulee vasta 22 aikaan kotiin, on niin mukava viettää aikaa yhdessä hiljaisessa talossa. :)

    VastaaPoista
  3. kuulostaa tutulta, meilläki kyllä nukutaan yleensä 8 asti, mut silti venähtää illasta helposti puolille öin. Siihen mennessä meillä on yleensä kumpiki heränny jo vähintään kerran. Ja nuorempi yleensä herää vielä muutaman kerran ennen aamua. Ei oo mitään rasittavampaa, ku se että just oot lähössä tekeen omat iltatoimet, niin jompi kumpi herää ja saat mennä makaamaan viereen kymmeneksi minuutiksi ja sitte silmät ristissä puoliunessa hampaiden pesulle. Grr.

    VastaaPoista
  4. Huojentavaa kuulla etten ole ainoa joka ei osaa mennä ajoissa nukkumaan :)

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi!