sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Lisää leipäreseptiä

Kaipaisko kukaan uutta leipäreseptiä?

Tahdoin tässä yksi päivä kokeilla jotain uutta joten muutin hieman jo tuttua ja hyväksi havaittua kalljästa baguetter reseptiä. (Viimeaikoina olen leiponut paljon näitä baguettereitä niin että olen lisännyt taikinaan siemeniä, pellavaa-, auringonkukkaa-, seesam-, ja kurpitsansiementä, ja sitten sitä durumvehnäjauhoa ja vehnäjauhoa. Leipä on ollut tosi hyvää)

Mutta se toissapäivänen (ja tämän aamuinen leipä)

5dl vettä
50g hiivaa
2tl suolaa
1rkl sokeria
2rkl öljyä
3dl durumvehnäjauhoa
1dl spelttijauhoa
1dl ruisjauhoa
1dl grahamjauhoa
1dl kolmen viljan leseseosta
4dl vehnäjauhoa

Eli liuota hiiva veteen, lisää sokeri, suola ja öljy ja sekoita. Lisää durumvehnäjauhot, sekoita tasaiseksi. Lisää jauhot vähän kerrallaan ja työstä taikina tasaiseksi. Taikina olen tehnyt valmiiksi edellisenä iltana jääkaappiin tarpeeksi isoon kulhoon kannen tai elmukelmun alle. (voi myös tehdä aamulla jos leipoo leivän illalla). Aamulla olen sitten nostanut taikinan jauhotetulle pöydällyt, pyöritellyt siitä pitkulan ja jakanut sen neljään osaan. Osista olen sitten pyöritellyt patongit niin että kaikki neljä mahtuu pellille. Peitä liinalla, anna nousta huoneenlämmössä 45 min. Voitele maidolla/vedellä ja paista 200asteessa 20 min.

Leipomisen iloa! 


-Hilma

2 kommenttia:

  1. Kiitos ohjeesta:) Pitääpä kokeilla!

    VastaaPoista
  2. Kokeile ihmeessä, lupaan että on hyvää :) Näissä jääkaappileivissä on vielä se hyvä puoli että taikina on valmiina ja sen voi leipoa kun itsellä (ja lapsilla) on hyvä hetki :)

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi!